Maanantai 13.3 (ensimmäinen koirani olisi täyttänyt tänään 17 vuotta, mikäli olisi vielä elossa)

Eilinen meni niin vauhdikkaasti kyläilyn takia, etten ehtinyt edes blogaamaan. Treenit olivat kyllä muutenkin vähän mitä sattuu... Alkuun oli sellainen olo, että eihän tämä suju nyt ollenkaan. Koirassa oli virtaa kuin pienessä kylässä (syynä nakinpalaset normaalin juuston sijaan?), hyppi ja pomppi esteiden väliä, edestakaisin ja käskemättä. Paikallaan ei malttanut olla hetkeäkään. Vasta ensimmäisen radan jälkeen oli pahimmat höyryt päästelty pois ja Miss Mini malttoi kuunnellakin mitä siltä halusin.
Päivän kaksi rataa oli koottu vaihtelevasti hypyistä, pussista, renkaasta, a-esteestä, pituudesta ja kepeistä. Ensimmäinen, lyhyempi rata meni tosiaan höyryjä purkaessa. Virheitä sattui muun muassa kepeillä ja renkaalla, mutta yllätyin positiivisesti kun pussi meni nappiin vähäisestä harjoittelusta huolimatta! Alun epäröinnistä ja kieltäytymisistä ei ollut tietoakaan vaan Mini sinkoutui pussin läpi kuin raketti.
Kepeillä neiti tahtoi kuumua liikaa. Olin vähän äimänä, kun kotioloissa hiljainen ja normaalisti treeneissäkin haukkumaton koira alkoi räkyttää hulluna keppejä kiertäessään :O Tokihan kuumumisesta seurasi totaalinen herpaantuminen eli virheitäkin sattui. Välillä oli pakko vain ottaa koira pois radalta ja rauhoitella, uudella yrityksellä sitten saatiin pari onnistunuttakin suoritusta.
Pituus meni kahdella palikalla ihan hyvin, mutta kolmas tuotti hankaluuksia ja jätimme sen vielä pois. Innoissaan Mini sentään hyppää ja se on pääasia, houkuttelu olisi kurjaa kisoihin tähtäämisen kannalta. Reipasta ja motivoitunutta koiraa on mukavampi ohjata kuin kyllästyneen oloista. Ensimmäinen koiranihan kuului juuri viimeksimainittuun kastiin ja oli se aikamoista tahkoamista... No, omaksi iloksihan vain treenasimmekin, koskaan ei kisoihin asti päästy. Mini on aivan toista maata, tosin onkin nuori koira ja parhaassa oppimisiässä.
Ratojen jälkeen otimme vielä circuittia, eli jokainen koirakko kiersi neljää estettä itsenäisesti. Yksi näistä oli kepit (+ tarvittaessa pari hyppyä), tarkoituksena opetella oikeaa sisääntuloa niin, että ensimmäinen keppi jää koiran vasemmalle puolelle. Toinen harjoitus oli pituudella, parin esteen kera. Tarkoituksena tässä oli lisätä koiran vauhtia ja varmuutta esteellä. Kolmas piste oli rengas kahden hypyn kanssa, varmuus tässäkin tavoitteena. Neljäs oli koulutusohjaajan ohjaama pussi + a-este -yhdistelmä, jossa harjoiteltiin erityisesti kontakteille pysähtymistä. Kaikenkaikkiaan treenit olivat jälleen tyhjentävät, hiki virtasi ja oppi meni (toivottavasti) päähän. Jostain syystä vaan tuli välillä sellainen olo, etten kertakaikkiaan kestä koiran mukana, teki mieli luovuttaa ja jättää Mini jonkun osaavamman käsiin. Näin kävi myös aikoinaan Trixin kanssa ja siksi kisauramme tyssäsi alkuunsa. Mitenkähän saisin itseluottamusta, ettei Minin kanssa kävisi samoin?
Tällä kertaa jo sentään pikkuisen totuin tämän koulutusohjaajan tyyliin ja huomasin, ettei hänen neuvot mitenkään epäsopivia meidän kohdallamme olleetkaan, vaikka eri tavalla ohjasi kuin edellinen kouluttajamme. Jokaisella on oma tyyli ja on vain osattava poimia ne itselle parhaat tavat ohjata, muistaen tietenkin kokeilla muitakin tapoja. Jämähtäminen tiettyihin ohjaustyyleihin on ainakin itselläni suuri, karsittava ongelma. Ehkä tämä tästä ;)
Ensi viikolla emme pääsekään treeneihin, sillä suuntaamme Kiihtelysvaaraan koiranäyttelyyn Minigunin kanssa. Raportoin kyllä blogiini siitäkin reissusta ;)

Ps. Olisi ihan hauska kuulla kommenttia, mikäli joku tätä lukee. Jättäkäähän siis tassunjälki itsestänne kommenttiraitaan, kiitos :)