Niin se vaan neiti uskollisena aloitti tällä kertaa juoksunsa ajallaan viime perjantaina ja jo lauantaina lähti vierailulle kasvattajan luokse, josta ensi viikonloppuna sitten olisi tarkoitus käydä sulhasehdokkaita tapaamassa. Tänään kuunneltiin sydän virallisesti eikä estettä onnelliselle odotukselle ilmaantunut. Myös dna-testit otettiin tupla-astutuksen takia. Isäehdokkasta toinen on jo 10-vuotias, joten takeita pennuista ei ole, viime kerrallakin Mini jäi tyhjäksi tämän herrasmiehen kanssa riiustellessaan. Saas nährä miten tällä kerralla käy.

Agilityyn tulee nyt siis Minin kanssa väkisinkin taukoa, mutta katson oman jaksamiseni mukaan josko kävisin Danan kanssa reenailemassa. Meille kuitenkin paikka tuossa ryhmässä on varattu ja hallimaksukin maksettu, joten omaksi iloksi voisi hieman harrastella. Ellei Danaa hallillakin kiinnosta kaikki muu enemmän kuin itse laji... ainakin kentällä vanhapiika kulkee kovin mielellään nenä maassa.

Vanhusten terveydestä sen verran, että molemmilla mummeleilla tuntuu puolikkaan herneen kokoisia pahkuroita nisärivistössä. Toki seuraamme vointia, mutta pikkuhiljaa pitää alkaa valmistautumaan koiralauman pienemiseen. Onneksi kumpikin on vielä pirtsakka ja vaikka päivällä paljon nukutaankin, lenkillä nuuskitaan koiramaailman uutisia hännät heiluen. Vauhti nyt ei päätä huimaa, mutta ei sen tuossa iässä (9v ja 13,5v) tarvitse huimatakaan. Niin kauan kun ei silmin nähden koirilla kipuja ole (kertoahan he eivät muuten kuin käytöksellään osaa), pidämme hauvoja hyvänä ja annamme extrahuomiota sen minkä voimme. Toivottavasti vielä kauan.